Yksittäiset tutkimukset

Prolaktiini on hormoni, jota tuottaa aivolisäke aivojen pohjassa. Sen pääasiallinen tehtävä on säännellä maidontuotantoa imettävillä naisilla. Prolaktiinilla on kuitenkin myös muita vaikutuksia kehossa, kuten osallisuus lisääntymiskyvyssä, hormonitasapainon säätelyssä ja immuunijärjestelmän toiminnassa. Lisäksi se voi vaikuttaa mielialaan ja käyttäytymiseen. Prolaktiinin tasot voivat vaihdella eri tilanteissa ja liiallinen tai liian vähäinen prolaktiinintuotanto voi aiheuttaa erilaisia terveysongelmia.

Testi mittaa eturauhasen spesifisen antigeenin (PSA) ja sen suhteen vapaaseen PSA:han. Tämä testi auttaa arvioimaan eturauhasen terveyttä ja voi antaa viitteitä eturauhassyövän vaarasta. Korkea S-PSA ja matala PSA-suhde voi viitata eturauhassyöpään, kun taas korkea suhde yhdistettynä kohonneseen PSA-arvoon voi olla merkki muista eturauhasen ongelmista, kuten hyvänlaatuisesta eturauhasen liikakasvusta.

Seerumin proteiinifraktiot ovat veressä esiintyviä valkuaisaineita, joilla on kehon toiminnan kannalta useita erilaisia tehtäviä liittyen kehon toiminnan säätelyyn, aineiden kuljetukseen kehossa ja puolustuskykyyn. Kliinisessä diagnostiikassa seerumin proteiinifraktioita käytetään esimerkiksi arvioimaan maksan ja munuaisten toimintaa sekä tunnistamaan sairauksia. Seerumin proteiinifraktioiden määrityksiä voidaan myös käyttää arvioimaan ravitsemustilaa. Esimerkiksi alhainen albumiinipitoisuus voi viitata aliravitsemukseen tai tulehdukseen, kun taas kohonneet gamma-globuliinit voivat olla merkki tulehduksesta tai immuunijärjestelmän aktivaatiosta.

TBE-rokote on tehokkain tapa suojautua puutiaisaivokuumetta vastaan. Rokotussarjaan kuuluu kolme annosta: toinen annos annetaan 2–4 viikkoa ensimmäisen jälkeen ja kolmas 5–12 kuukauden kuluttua toisesta. Ensimmäinen tehoste annetaan kolmen vuoden kuluttua, minkä jälkeen tehosteväli riippuu iästä.

Rokotussarja suositellaan aloitettavaksi talvikaudella, jotta suoja on voimassa heti punkkikauden alkaessa huhti-toukokuussa.

Punkit levittävät myös borrelioosia, mutta siihen ei ole olemassa rokotetta.

‍

Rokote sopii 1–15-vuotiaille lapsille.

TBE-rokote on tehokkain tapa suojautua puutiaisaivokuumetta vastaan. Rokotussarjaan kuuluu kolme annosta: toinen annos annetaan 2–4 viikkoa ensimmäisen jälkeen ja kolmas 5–12 kuukauden kuluttua toisesta. Ensimmäinen tehoste annetaan kolmen vuoden kuluttua, minkä jälkeen tehosteväli riippuu iästä.

Rokotussarja suositellaan aloitettavaksi talvikaudella, jotta suoja on voimassa heti punkkikauden alkaessa huhti-toukokuussa.

Punkit levittävät myös borrelioosia, mutta siihen ei ole olemassa rokotetta.

‍

Suurin osa kehon raudasta löytyy punasoluista, joissa se on osa happea kantavasta hemoglobiinista. Rautaa esiintyy myös kaikissa muissa kehon soluissa joissa se on välttämätön energia-aineenvaihdunnalle. Verenkierrossa rauta kulkeutuu sitoutuneena transferriini-nimiseen kuljettajaproteiiniin mm. luuytimeen joissa rauta siirtyy muodostuviin soluihin. Ylimääräinen rauta varastoituu ferritiininä. Raudanpuute on varsin tavallista, erityisesti naisilla. Rautaa saadaan ravinnosta. Tehokkaita raudanlähteitä ovat liha, maksa, veri, sekä leseet ja täysjyvävilja. C-vitamiini edistää raudan imeytymistä ravinnosta elimistöön, kun taas vastaavasti kahvi, tee, maitotuotteet ja soijavalkuainen vähentävät imeytymistä. Liiallinen raudan saanti heikentää kehon puolustusmekanismeja ja infektioriski kasvaa. Rautaylimäärä on haitallista erityisesti maksalle, haimalle ja sydämelle. Raskaana olevien ja runsasta liikuntaa harrastavien on sen sijaan huolehdittava riittävästä raudan saannista.

Retikulosyytit ovat nuoria punasoluja, jotka ovat vasta vapautuneet luuytimestä verenkiertoon. Niiden määrän mittaaminen voi auttaa arvioimaan luuytimen aktiivisuutta ja punasolujen tuotantoa. Tämä testi on hyödyllinen esimerkiksi anemian diagnosoinnissa ja seurannassa.

Reumafaktori on vasta-aine, jota löytyy usein reumasta kärsivien ihmisten verestä. Se on merkki elimistön immuunijärjestelmän reaktiosta, joka voi aiheuttaa niveltentulehdusta ja vaurioita. RF:n määritystä käytetään usein reumadiagnoosin tukena, mutta se voi olla positiivinen myös muissa sairauksissa. RF-testi tehdään verikokeella, ja sen positiivinen tulos voi viitata reumatautiin, mutta lopullinen diagnoosi vaatii yleensä muita kliinisiä tutkimuksia.

Keliakiassa viljatuotteista peräisin oleva gliadiini aiheuttaa kroonisen tulehduksen ohutsuolen limakalvossa. Sen yhteydessä muodostuu vasta-aineita elimistön omia rakenteita vastaan ja niitä ovat mm. transglutaminaasi, endomysium ja gliadiinipeptidi vasta-aineet. Koetta käytetään keliakian toteamisessa.

Seleeni on hivenaine, jota tarvitaan elimistön normaaliin toimintaan. Se on tärkeä antioksidantti, joka suojaa soluja vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta. Seleeni osallistuu myös immuunijärjestelmän toimintaan ja kilpirauhashormonien tuotantoon. Seleeniä saadaan pääasiassa ruokavaliosta, erityisesti täysjyväviljasta, pähkinöistä ja merenelävistä.

Sinkki on hivenaine, jota tarvitaan moniin kehon toimintoihin, kuten immuunijärjestelmän toimintaan, proteiinien ja DNA:n synteesiin sekä haavan paranemiseen. Sinkin pitoisuuden mittaaminen veressä voi auttaa arvioimaan sinkin saantia. Sinkin puute voi aiheuttaa oireita,kuten heikentynyttä immuniteettia, ihon ja hiusten ongelmia sekä ruokahalun vähenemistä. Liiallinen sinkin saanti voi puolestaan aiheuttaa myrkytysoireita, kuten pahoinvointia ja vatsavaivoja.

Citrulliinipeptidivasta-aineet ovat ovat yhteydessä autoimmuunisairauksiin, kuten nivelreumaan. Niiden määritystä käytetäänkin apuna näiden reumasairauksien diagnostiikassa ja hoidon seurannassa. Citrulliinipeptidivasta-aineiden havaitseminen verestä voi auttaa tunnistamaan näitä sairauksia varhaisessa vaiheessa, mikä mahdollistaa nopeamman hoidon aloittamisen.

Nielusta otetulla pyyhkäisynäytteen bakteeriviljelyllä määritellään nielutulehduksen mahdollista aiheuttajabakteeria. Tieto nielutulehduksen aiheuttajabakteerista on tärkeä nielutulehduksen hoidosta päätettäessä.

Sukupuolihormoneja sitova globuliini on proteiini, jota tuotetaan pääasiassa maksassa ja joka sitoo sukupuolihormoneja kuten estrogeenia, testosteronia ja dihydrotestosteronia. SHBG:n tehtävänä on kuljettaa näitä hormoneja verenkierrossa ja säädellä niiden biologista aktiivisuutta. Korkeat SHBG-tasot voivat liittyä maksasairauksiin,hypertyreoosiin tai hormonikorvaushoitoon, kun taas matalat SHBG-tasot voivat liittyä esimerkiksi lihavuuteen, PCOS:aan tai insuliiniresistenssiin. SHBG:n mittaaminen auttaa arvioimaan hormonaalista tasapainoa ja selvittämään sukupuolihormonien vaikutusta kehossa.

Elektrokardiografia tallentaa sydämen sähköistä toimintaa. Tallenteesta ilmenee mm. sydämen rytmi, kuormitus ja mahdollinen hapenpuute. EKG:tä käytetään sydämen rytmihäiriöiden, sydänlihaksen vaurioiden ja muiden sydänsairauksien diagnosointiin ja seurantaan.

Hertta on sydänkohtaus- ja diabetesriskitesti, joka auttaa arvioimaan henkilön riskiä sairastua sydänkohtaukseen tai diabetekseen. Testi perustuu verikokeeseen, jossa mitataan mm. veren sokeri- , keramidi ja rasva-arvoja. Näiden tulosten perusteella voidaan arvioida henkilön verisuoniterveyttä ja insuliiniresistenssiä ja tarvittaessa aloittaa ennaltaehkäisevät toimenpiteet, kuten elämäntapamuutokset tai lääkitys.

Testosteroni on mieshormoni, jota tuotetaan pääasiassa kiveksissä, mutta myös naisilla pienemmissä määrinä munasarjoissa. Testosteronitasot voivat vaihdella yksilöittäin ja iän myötä. Tasoa voidaan mitata eri syistä, kuten epänormaalin seksuaalisen kehityksen, hedelmättömyyden tai seksuaalisen halun vähenemisen selvittämiseksi.

Testosteronin määritys menetelmällä, joka on immunologista (S-Testo) menetelmää herkempi ja tarkempi. Tutkimuksen mahdollistama etu on lähinnä alhaisten pitoisuuksien määrittäminen esimerkiksi lapsilla ja naisilla.

Testosteroni esiintyy veressä pääosin sitoutuneena SHBG proteiiniin. Muutokset testosteronia sitovassa proteiinissa vaikuttaa aktiiviseen testosteronin määrään. Tutkimus sisältää sekä S-Testo tutkimuksen että SHBG tutkimuksen.

Transferriini on pääosin maksassa syntyvä proteiini, joka sitoo rautaa ja kuljettaa sitä kudoksiin sekä soluihin koko kehossa. Noin 80 prosenttia raudasta siirtyy transferriiniin sitoutuneena luuytimeen, missä siitä muodostuu punasolujen hemoglobiini. Loput raudasta varastoituu soluissa ja kudoksissa ferritiininä ja hemosideriinina.